Kesäaika 2013 ja pääsiäinen


Kesäaika alkaa taas, tällä kertaa sillä lailla oudosti että ihan pääsiäisen aikaan. Ei taida olla kovin yleistä tuo että päivät ja ajat osuu tuolla tavalla yhteen. Siitä puheen ollen, vihaan tunnetusti pääsiäistä ihan älyttömästi. Ei taida mikään muu pyhäaika olla noin tylsää. Varsinkin pitkäperjantai on ihan sanoinkuvaamattoman hirveä päivä.

Kesäaikaan siirtymisessä on kamalaa se että baarit menevät tuntia normaalia aikaisemmin kiinni. Siis miten voi olla tottakaan, tunti vähemmän tehokasti biletysaikaa! Ja ei ehdi ryypätäkään kunnolla.

Kesäaikaan siirryttäessä kelloja siirretään kesää kohti eli tunti eteenpäin. En edes muista tai tiedä kumpi on se "oikea" aika, kesä vai talvi. No tuskinpa sillä on mitään väliäkään.

Jonkilainen kansalaisaloitekin on aiheesta kyhätty, että päästäisiin ainaisesta kellojen aikojen siirtämisestä. Enpä tiedä olisiko se ollenkaan hyvä asia. Terveellistä se toki olisi ihmisille mutta muussa maailmassa tehtäisiin sitten eri tavalla.

Katson juonipaljastukset joka viikko