Moni teistä on eri mieltä otsikon
kanssa. Niin olin minäkin vielä vuonna 2005. Olinhan ollut jo
vuosituhannen alusta asti syömättä sokeria ja valkoisia jauhoja, ja
akneni oli silti vain pahentunut vuosi vuodelta.
Viimeiset
vuodet kärsin todella pahasta aknesta. Naamani ja kaulanikin olivat
täynnä kipeitä ja punaisia, ihonalaisia patteja. Joskus nukkuminenkin
oli vaikeaa kun pään painaminen tyynyyn sattui. Ja usein aamuisin
tyynyllä oli verta, finneistä... Kasvoni olivat siis pahasti
tulehtuneet. Korostan sitä että akneni oli sitä pahinta mahdollista
laatua.
Söin jo vuonna 1999
Roaccutan-kuurin silloiseen lievään akneeni, ja se auttoi - silloin.
Akne kuitenkin palasi takaisin noin 10 kertaa pahempana. Sitten kävin taas ihotautilääkärillä ja sain reseptin Roaccutania. En
kuitenkaan lopulta halunnut kuuria aloittaa, koska se edellisellä
kerralla aiheutti minulle niin pahoja sivuvaikutuksia. Tiesin
vaihtoehtoni - koko loppuelämä pahasta aknesta kärsivänä tai tuo kuuri
ja sen tuomat pahat jutut.
Mutta syksyllä 2005 jouduin terveydellisten
syiden takia aloittamaan todella vähähiilihydraattisen ruokavalion. Jo
aiemmin pois jättämäni sokerin ja valkoisten jauhojen lisäksi nyt pois
ruokavaliostani joutuivat myös riisi, ruisleipä, puurot ja peruna. En
aluksi uskonut että ruokavaliosta voisi olla apua akneen. Monen
kuukauden ajan jopa kieltäydyin näkemästä totuutta peilistä. Mutta totta
se on, akneni on lähtenyt parantumaan. Entiseen verrattuna olen
suorastaan siloposki.
Tiedän että moni alipainoinen aknesta
kärsivä pelkää laihtuvansa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, niin
pelkäsin minäkin. Tärkeintä onkin huolehtia siitä että saa kaloreita
tarpeeksi, ja siitä että koostaa ruokavalion oikein. Hyvä
yksinkertaistettu nyrkkisääntö on: Päivässä vähintään puoli kiloa
kasviksia, puoli kiloa proteiinipitoista ruokaa ja runsaasti hyviä
rasvoja.
Pitänee korostaa sitäkin, että rasva EI aiheuta tai pahenna aknea, päinvastoin. Ihon kannalta tärkeää on oman kokemukseni mukaan
1) paljon kasviksia
2) paljon rasvaa
3) ei liikaa hiilareita
4) ei liikaa proteiinia
Yksinkertaistetusti
voisin todeta, että hiilihydraatit aiheuttavat aknen ja rasva parantaa.
Monella on varmasti suuria vaikeuksia uskoa tätä, onhan rasvasta tehty
se suurin peikko, vaikka sokeri on oikeasti paljon pahempi juttu. Niin
iholle kuin muutenkin.
Miksikö rasvan syönti on niin tärkeää?
Monella akneihoisella on pohjimmiltaan todella kuiva iho, niin
minullakin. Kasvoni kiilsivät ja uivat rasvassa, mutta olivat samalla
hilseilevän kuivat. Kuivattavien ihonhoitotuotteiden käyttö pahentaa
usein tilannetta ja aknea entisestään. Minullakin auttoi ihon kuntoon
se, että lopetin rasvaiselle iholle tarkoitettujen, kuivattavien
tuotteiden käytön. Nykyään käytän vain hellävaraisia, kuivan ihon
tuotteita. Kasvojen pesuun vain Erisania. Kasvovettä käytän todella
harvoin, ja en koskaan alkoholipitoisia tuotteita. Ne saavat ihoni
kiiltämään heti.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa akneen.
Uskon, että jos se auttoi minulla, se auttaa jokaisella. Sillä akneni
oli todella paha.
Aknen syntymekanismi
Tiesitkö tämän?
Hormonit aiheuttavat aknen. Liiallinen sokerinsyönti vaikuttaa hormonitoimintaan negatiivisesti.
Sokeri ei kuulu ihmisen luontaiseen ravintoon. Entisaikaan sokeria sai ostaa ainoastaan apteekista.
Jos
ihmisellä on perinnöllinen taipumus saada akne, hän saa hormonaalisen
aknen jos syö liikaa sokeria ja hiilihydraatteja. Miksikö? Koska se mitä
syöt vaikuttaa hormoneihisi.
Akne johtuu hormoneista. Ja ruokavaliolla niihin hormoneihin voi vaikuttaa!
Tiesitkös tämän:
Kun
syöt jotain sokeri/hiilihydraattipitoista, verensokerisi nousee
huippulukemiin. Tasatakseen tuon nousun elimistösi erittää insuliinia.
Insuliinin suuri määrä kropassa puolestaan lisää mieshormoneiden määrää.
Ja mieshormonit puolestaan tunnetusti aiheuttavat aknen mm.
laajentamalla ihohuokosia ja lisäämällä talin määrä iholla. Tasan näin
yksinkertaista se on.
Vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa
aikuisiän perinnölliseen, hormonaaliseen akneen. Jos olet jo yrittänyt
kaikkea muuta ilman apua, kannattaa ehkä kokeilla. Helpoin ja lempein
tapa aloittaa VHH-ruokavalio lienee sokerien ja valkoisten jauhojen
jättäminen pois ruokavaliosta, ne ovat todella epäterveellisiä kaikille.
Pois ruokavaliosta siis: karkit, suklaa, pullat, viinerit, munkit,
keksit, pasta, makaroni, vaalea leipä, hampurilaiset, sokeria sisältävät
jugurtit ja viilit, jäätelö jne. Voin kuvitella että monella lievästä
aknesta kärsivällä pelkästään jo tuo auttaa. Oma akneni on ollut pahinta
mahdollista laatua joten joudun rajoittamaan hiilihydraattien määrää
rankemmalla kädellä.
Aknen ja ruokavalion yhteydestä on tehty lukuisia tutkimuksia. On myytti ettei ruokavaliolla ole vaikutusta akneen. Vastoin yleistä luuloa rasva ei ole se mikä pahentaa aknea, vaan sokeri ja hiilihydraatit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti