Hiilijalanjäljen pienentäminen helposti


1. Älä tee lapsia

Ylivoimaisesti tärkein ympäristöteko on jättää lapset tekemättä. Lapseton ihminen saa perseillä aika rajusti eikä silti pääse lähellekään lapsen tehneen ihmisen ympäristötuhoja. Unohtamatta tietenkään sitä faktaa että lapsen tekeminen on aina moraalisesti ja eettisesti väärin. Jokainen meistä kituu, kärsii ja kuolee jossain vaiheessa. Suostumusta syntyvältä lapselta ei myöskään koskaan kysytä. Älä ole niin itsekäs idiootti että tekisit lapsen.

Edelliseen liittyen varmista että myöskään eläimet eivät pääse lisääntymään. Aina valitetaan että lemmikkieläimet tuhoavat luontoa, mutta syy ei ole lemmikinomistajien vaan niiden jotka tuottavat lisää eläimiä tähän maailmaan. Jo syntyneet lemmikit pitää jonkun hoitaa, mutta tämäkin ongelma poistuisi jos niitä kodittomia kissanpentuja ei enää syntyisi.

 



2. Älä matkusta lentokoneella

Hyvin harva lentokoneella tehtävä matka on oikeasti pakollinen.  Lopeta kaikki hupimatkailu heti, pysy kotona ja lakkaa levittämästä koronaa. Anna säästyneet rahat hyväntekeväisyyteen niin maailma pelastuu. Itsehän en ole koskaan ollut lentokoneessa.

 



3. Älä autoile

Kävele tai pyöräile joka paikkaan. Jos matka on liian pitkä käytä junaa tai bussia. Itsellänihän ei ole edes ajokorttia saati sitten autoa.

4. Älä osta muovivaatteita

Tekokuidut, tekniset urheiluvaatteet, fleece ja akryyli. Ne kaikki ovat muovia ja niistä irtoaa jokaisen pesun yhteydessä mikromuoveja jotka kerääntyvät luontoon, eläimiin ja ihmisiin aiheuttaen esimerkiksi hormonihäiriöitä.

5. Älä osta mitään Kiinasta

Uuden älypuhelimen hankkiminen joka vuosi on luonnon tuhoamista pahimmillaan. Itsehän en tietenkään edes omista älypuhelinta, vaan käytän yli 20 vuotta vanhaa Nokiaa. 


Bonus: Hanki korona mahdollisimman monta kertaa poistaaksesi itsesi mahdollisimman nopeasti geenipoolista. Jos et ihan heti kuolekaan niin korona aiheuttaa myös keskenmenoja, hedelmättömyyttä ja impotenssia.

 



PCOSin hoito ruokavaliolla

PCO eli monirakkulaiset munasarjat vaivaavat yhä useampaa naista. PCO aiheuttaa epäsäännöllisiä kuukautisia, aknea, runsasta karvoitusta (hirsutismi) ja lapsettomuutta. Se lisää myös kakkostyypin diabeteksen riskiä. Mikä tähän on syynä?

Sekä tyypin 2 diabeteksella että PCOSilla on sama syntysyy: se että on syöty hiilihydraatteja liikaa oman elimistön sietokykyyn nähden. Miten paljon kunkin kroppa noita hitaasti tappavia hiilareita sietää riippuu geeneistä.

Sekä kakkostyypin diabetes että PCOS paranevat vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sivuvaikutuksena moni muukin vaiva ja sairaus voi helpottaa. Ja tietysti paino tippuu.

Harva ihminen kestää nykyisiä jalostettuja viljoja ja sokerikuormia sairastumatta ja/tai lihomatta.

Mutta eihän tätä kukaan halua kuulla. Halutaan vain se taikapilleri joka parantaa väärän ruokavalion aiheuttamat sairaudet.

 



Ketodieetti auttaa PCOSiin

Hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa insuliiniresistenssiä

Salkkareiden shokkikäänne!

Mikä on saippuaoopperoiden yleisin yllättävä juonenkäänne? Se kun kuolleeksi luultu hahmo palaakin elossa sarjaan. Tällä saralla on kunnostautunut erityisesti suomalaisten ikisuosikki, Kauniit ja rohkeat. Kaunareiden hahmoista tohtori Taylor Hayes Forresterilla taitaa olla kyseenalainen ennätys tämän asian suhteen.

Nyt kotikutoisessa Salatuissa elämissä otetaan mallia maailmalta, kun juonipaljastuksen mukaan eräs hahmo tekeekin paluun Pihlajakadulle oltuaan kuolleena kuusi vuotta. Voiko mihinkään enää luottaa? Ei voi, ja siksi katselenkin ihan muita tv-sarjoja.

Jättiyllätys Salkkareissa: Kuolleeksi luultu hahmo palaa


 

Joulun parhaat lahjavinkit!

1. Osta joululahjat nettikaupoista ja valitse toimitustavaksi kontaktiton kotiinkuljetus. Varo kotiinkuljetuspaketin tuojaa, he ovat tautisia. Itse sain toistaiseksi ainoan koronani kotiinkuljetuksen tuojalta, keskellä kesää ja juhannuksena. Se oli viikon ainoa ihmiskontakti. Kiitos vaan kotiinkuljetuksien tuojat kun lakkasitte pitämästä maskeja!

2. Jos sinun on pakko lähteä ulos shoppailemaan käytä aina vähintään FFP2-tason hengityssuojainta.

3. Jos haluat välttämättä tappaa vanhat sukulaisesi koronallasi, käytä heitä tavatessasi hengityssuojainta. Osta heille joululahjaksi hengityssuojaimia, ja käske käyttämään niitä aina kun he ovat missään tekemisissä ihmisten kanssa. Kerro heille että rokotteet eivät suojaa koronatartunnalta, ainoastaan hengityssuojaimet tekevät niin.

4. Jätä lahjat ostamatta. Jos sinulla on liikaa ylimääräistä rahaa, anna ne hyväntekeväisyyteen. Erityisen hyvä lahjoituskohde jouluna ovat kodittomat kissat. 

 



5. Pysy kotona. Jouluna ja muulloinkin. Jos joku yrittää väkisin vierailla luonasi älä avaa ovea.

6. Syömistä ja juomista on mahdotonta järjestää koronaturvallisesti, joten sukujoulu on peruttu. Sori siitä.

 



Ps. Veikkauksen raaputusarpoja ei kohta enää voi ostaa lahjaksi, kun jatkossa arpavoiton voi lunastaa vain arvan ostaja. Nauti siis vielä kun voit.

Koronan ehkäisy - näin vältät koronan

Korona leviää hengitysilman välityksellä. Siksi mikään määrä käsienpesua ja käsidesiä ei estä sitä tarttumasta. Korona voi tarttua vaikka yhtäkään ihmistä ei olisi lähistöllä. Tartuntaan riittää vaikkapa se että koronainen ihminen on juuri ennen sinua käyttänyt hissiä johon menet.

Koronatilanne on marraskuussa 2023 Suomessa pahin koskaan, näin pandemian neljännen vuosipäivän lähestyessä. Pandemia ei ole ohi, vaikka valeuutiset ovat näin jo pitkään väittäneet. Suomi on ollut maailman koronakuolleisuuden ykkönen kohta jo parisen vuotta. Myös ylikuolleisuus on Suomessa hirveää, erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä. Ihmiset kuolevat sekä akuuttiin koronaan että sen pitkäaikaisvaikutuksiin, joita ovat mm. veritulpat ja sydäninfarktit. 

Ihmiset tappelevat rokotejonoissa, vaikka rokotteet eivät suojaa tartunnalta eivätkä estä tartuttamista. Kuinka moni vanha ihminen saa rokotusjonosta koronan ja kuolee? 

Ihmiset eivät tiedä että ainoastaan hengityssuojaimen käyttö suojelee koronatartunnalta. Koronarokote ei sitä tee. Myöskään kirurginen maski ei ehkäise koronaa.

Suomen median paras ja rehellisin koronauutinen koskaan: Tämä tieto auttaa välttämään koronan

 


 

Amazing Race Suomi juonipaljastukset

Vihdoin ja viimein paras reality-sarja eli Amazing Race saatiin Suomeenkin, sitä olikin odotettu. Olen katsonut alkuperäissarjan kaikki jaksot, paitsi sen kauden jossa matkustettiin pelkästään USA:ssa perheiden voimin.

Mutta onnistuttiinhan se Suomiversio pilaamaan jotenkin. Heti toisen jakson suurinta draamaa ei näytetty ollenkaan, syistä jota en voi ymmärtää. USA:n versiossa on tietysti vastaavat tapahtumat näytetty aina. Tietysti, koska ne kuuluvat ohjelman mielenkiintoisimpaan antiin kun jokin pareista jättää vahingossa tehtävän kokonaan tekemättä ja luulee pääsevänsä jo maaliin.

Varo juonipaljastuksia! Kolmannessa jaksossa yksi pareista joutuu jättämään leikin kesken terveyshuolien vuoksi. Lääkäri antaa kaksikolle huonoja uutisia.

Yksi Amazing Race -pareista jättää kisan kesken

Sarja ei ole saanut Suomessa paljoa katsojia, vain noin puolet Masked Singerin määrästä. Joten niinköhän saadaan ollenkaan toista kautta?


Philiä on ikävä...

Salkkarit juonipaljastuksia 2023

Vanha hahmo palaa Salattuihin elämiin.

Salatut elämät -sarjassa nähdään tulevina viikkoina palaava näyttelijä, kun Inga Sulinin näyttelemä Karin Ekholm vierailee Pihlajakadulla. Hahmo on huumeiden yliannostukseen kuolleen Markus Ekholmin äiti, sekä Aki Nikkisen kanssa avioliittoon pyrkinyt iäkkäämpi rouva. 





Sulinin hahmo tuo mukanaan Salkkareihin täysin uuden hahmon, eli Aida Fanfanin esittämän Erika Ekholmin. Kyseessä on sarjassa jo pidempään olleen Henrik Ekholmin sisko.





Tuttu hienostorouva tekee paluun Pihlajakadulle – Tuo mukanaan täysin uuden Salkkarit-hahmon


Salatut elämät juonipaljastukset 2023

Salatut elämät -sarjassa nähdään raju käänne, kun Mia Ehrnroothin esittämä Cindy Rintala joutuu auto-onnettomuuteen ensi viikon päätösjaksossa. Miska Haakanan näyttelemä JP Kokko kaahaa autollaan Cindyn yli.

JP yrittää suutuspäissään ajaa autollaan Mikin yli, mutta kurvaakin pahaa aavistamattoman, sivukadulta auton eteen säntäävän Cindyn päälle.

Cindy loukkaantuu onnettomuudessa vakavasti ja hahmon tulevaisuus jää täysin auki. Salattujen elämien tuotannosta kerrotaan, ettei Ehrnrooth ole tällä hetkellä mukana sarjan kuvauksissa.


 


Suosikkihahmo ulos Salkkareista – Joutuu sarjassa rajuun onnettomuuteen

Täytyy myöntää etten ole koskaan katsonut Salattuja elämiä, enkä aio aloittaa nytkään. Suomalaisista sarjoista katsoin aikoinaan vuosien ajan Kotikatua, mutta lopulta sekin jäi. Saippuasarjoista minulla on pisin historia Kauniiden ja rohkeiden kanssa, mutta sitäkään en katso nykyään.

Maailman seksikkäimmät miehet 2023

Siitä on varmaan ainakin yli vuosikymmen aikaa kun olen edellisen kerran julkaissut tällaisen listan. Kun katselin sitä listaa ihmettelin erityisesti erään miehen läsnäoloa sillä koska en ole koskaan pitänyt häntä mitenkään hyvännäköisenä, päinvastoin olen aina ihmetellyt miksi hänet valittiin erään teinielokuvasarjan miespääosaan hottista esittämään.

Pierson Fode 



Uusimpana listalle pääsee näyttelijä Pierson Fode, joka jonkin aikaa sulostutti saippuasarjaa Kauniit ja rohkeat esittämällä Thomas Forresteria. Valitettavasti hän lähti pois sarjasta etsimään parempia sarjoja, elokuvia ja rooleja. Valitettavasti vain on todettava että tämä ihminen ei oikein osaa näytellä. Hän olikin ennen malli, ja sopisi siihen työhön paljon paremmin. En yleensä pidä lihaksikkaista miehistä, mutta Piersonin kohdalla teen poikkeuksen. Hänen vartalonsa on ainakin joskus ollut täydellinen.

Jared Padalecki


 

Kun puhutaan sarjasta Supernatural hehkutetaan aina sitä toista tyyppiä, sitä pahan Deanin esittäjää. En vaan voi ymmärtää, sillä kyseinen mies on ihan tavallisen näköinen, ei mitenkään komea. Samin esittäjä Jared Padalecki sen sijaan on juuri minun makuuni. Harmi vaan että hän on yksityiselämässään sössinyt. Masennusta, kännäystä, baaritappelua, hengenvaarallista kolarointia? Eikö maine, raha ja perhe tuokaan onnellisuutta?

Alexander Skarskård


En yleensä pidä blondeista mutta True Blood-Alexin kohdalla teen poikkeuksen. Hän taitaakin olla ainut mies joka pääsi molemmille listoille. Jaa, no eipäs ollutkaan.

Wentworth Miller


 

Sattuneesta syystä Prison Break-tähti Wentworth Miller on ollut paljon mielessäni viime aikoina. Vuonna 2013 hän uskaltautui viimein ulos kaapista, ja toivon todella että tämä paljon kärsinyt ihminen on tähän mennessä löytänyt oman safe haveninsa.

David Coulthard


 

Ja silti, kaikesta huolimatta se numero yksi on minulle ollut jo vuodesta 1995 asti entinen F1-kuski David Coulthard. En edelleenkään tiedä miksi, koska hän ei mielestäni ole edes hyvännäköinen tai komea, tavallinen pallikkapää vain. En pysty selittämään. Toki hän on nykyään jo harmaahapsi, joka jaksaa sikamaiseen tyyliinsä vokotella itseään vuosikymmeniä nuorempia naisia. Mutta mikä oikeus minulla oikeastaan olisi häntä tuomita? Kun katselen ikäisiäni keski-ikäisiä miehiä mietin vain että noinko vanha minä muka olen?

Onko rokotevastainen murhaaja?

Keskustelupalstalla väitettiin yhä näin syksyllä 2023 että "Rokotevastaiset tappavat enemmän ihmisiä kuin sarjamurhaajat". Onko kyse jo kunnianloukkauksesta? Vai pelkästään tappavasta tietämättömyydestä?

Itse tiedän sataprosenttisen varmasti etten ole koskaan tartuttanut koronaa yhteenkään ihmiseen. 

Todellisia hirviöitä ja massamurhaajia ovat ne ihmiset jotka surutta hilluvat turuilla ja toreilla tartuttamassa koronaansa viattomiin vanhuksiin ja muihin ihmisiin. Monet näistä ihmisistä ovat rokotettuja. He eivät tiedä että rokotteet eivät estä tartuttamasta koronaa, eivät edes vähennä sitä. 

Valitettavasti koronarokotteet ovat olleet täydellinen epäonnistuminen kaikilla mittareilla mitattuna. Uskon tieteeseen, ja tiede sanoo että nämä rokotteet eivät toimi.

Koronarokotteet lisäävät koronatartunnan riskiä, ja rokotettu ihminen tartuttaa koronaa enemmän ja pidempään kuin rokottamaton. 

Tutkimus: Koronarokotteet lisäävät koronatartunnan riskiä

Tutkimus: Koronarokotteet eivät pienennä viruskuormaa

Tutkimus: Koronarokotteet pidentävät tartuttavuusaikaa

Ainoat toimivat tavat estää koronatartunta ovat FFP2- tai FFP3-hengityssuojain, ilmanpuhdistus ja ihmisten välttely. 


 

Ilmaisia pelejä netistä

Kauhupelisarja Resident Evil sai alkunsa jo vuonna 1996. Nyt tämän klassikkosarjan kolme ensimmäistä peliä voi ladata netistä täysin ilmaiseksi.

Resident Evil-peleihin 1, 2 ja 3 on saatavilla aivan älyttömän hauska modi, Biorandin randomizer. Siinä saa ihan itse valita mitä satunnaistaa. Vaikeimmalla asetuksella jopa ovet on satunnaistettu, oven avatessasi et voi tietää minne se johtaa.



Biorandin sivuilta voit ladata ilmaseksi tämän randomizer modin sekä pelit RE1, RE2 ja RE3. Huom. kyse on tietysti alkuperäisistä peleistä eikä remakeista.




Ja sitten nauramaan (tai itkemään...) kun esimerkiksi Claire on Nemesis ja Sherry on Marvin...

Hallitus haluaa lopettaa osa-aikatöiden tekemisen

Sinä kermaperse eli kokopäivätöiden tekijä, vieläkö suostuisit tekemään työsi jos palkkasi pienenisi puoleen? Niinpä.

Suomen uusi hallitus aikoo suuressa viisaudessaan poistaa sovitellusta työmarkkinatuesta 300 euron suojaosuuden. Jostain syystä hallitus kuvittelee että tällä tavalla töiden tekeminen lisääntyy, vaikka vaikutus on juuri päinvastainen.

 


Ennen osa-aikatyötä tekevä sai ansaita 300 euroa kuussa ilman että se vaikutti työttömyyskorvaukseen mitenkään. Jatkossa jokainen palkkaeuro vähentää työmarkkinatukea 50 senttiä, eli osa-aikatyötä tekevän palkka periaatteessa puolittuu.

Kuka on niin hullu että suostuisi tekemään raskaan ja pienipalkkaisen osa-aikatyönsä senkin jälkeen kun saa 50% palkanalennuksen? En minä ainakaan. Varsinkin kun kyseessä on fyysisesti raskas yötyö, jossa joutuu pelkäämään henkensä puolesta ja palkkaa saa ruhtinaalliselta kahdelta tunnilta per yö. Joo ei kiitos.

Kiitos Orpon hallitus. 20 vuoden jälkeen lopetin osa-aikatyön tekemisen ja rupesin kokonaan työttömäksi. Säästääkö yhteiskunta näin? No ei todellakaan.



Vauvakuume on mielisairaus

Olen tainnut kysyä jo aiemmin tässäkin blogissa että miksi vauvakuumetta vastaan ei ole vieläkään kehitetty lääkettä? Vauvakuumeessa naisella voi unohtua kaikki järki, ja se lapsi halutaan olosuhteista ja seurauksista välittämättä.

Iltalehden uutisessa kerrotaan että 17-vuotias vauvakuumeinen nainen hankki itselleen netistä miehen tekemään hänet raskaaksi. Kuusi vuotta myöhemmin nainen tuli katumapäälle ja mies sai tuomion.

Viisikymppinen antoi 17-vuotiaalle tämän haluaman vauvan ja sai jälkikäteen tuomion

Itsellänikin oli vauvakuume ensimmäisen kerran jo teini-ikäisenä ja poikaystävättömänä neitsyenä. Olin oikeasti valmis lähtemään baariin iskemään itselleni miehen yhdeksi yöksi vain sen vuoksi että voisin saada lapsen. Sairasta!

Vauvakuumeisille naisille kaivataan kipeästi hoitoa jotta he ottaisivat järjen käteen ja lapset jäisivät tekemättä.



Lapsen tekeminen on itsekkäintä maailmassa

Suomen syntyvyys on pohjalukemissa, ja se on tietysti vain hyvä asia. Ehkä ihmiset ovat vihdoinkin tajunneet että elämä on kuolemaan johtava sukupuolitauti. Ehkä ihmisistä on vihdoinkin tullut niin epäitsekkäitä että he eivät enää tuota maailmaan uusia ihmisiä kuolemaan ja kärsimään.


Mutta valitettavasti pudonneen syntyvyyden takana on tietysti korona, se tekee ihmisistä monen muun tappavan jutun ohella hedelmättömiä. Korona siis sekä tappaa ihmisiä että estää uusia syntymästä, eli tiedossa on koronan aiheuttama ihmiskunnan sukupuutto. Sellainenkin hauska yksityiskohta että vaikka koronaan on kuollut eniten vanhoja ihmisiä, kuolleisuus on silti noussut eniten nuorissa eli lisääntymisikäisissä ikäryhmissä.

Sehän jo tiedetään että sekä korona että koronarokote aiheuttavat  naisille kuukautishäiriöitä. Joillakin naisilla kuukautiset eivät koskaan palaa. Miehille puolestaan korona aiheuttaa erektiohäiriöitä, kivesvaurioita ja vähentynyttä siittiöiden määrää. Näistä aiheista löytyy jo kiitettävästi tutkimuksia, etsi jos haluat itkeä.

Jos raskaus kuitenkin alkaa ja äiti saa raskauden aikana koronan (tai ottaa koronarokotteen), tulokset voivat olla hirveitä.

keskenmeno

istukan veritulpat

kohtukuolema

keskoisuus

lapsiraukan kehityshäiriöt (esimerkiksi pienentynyt keuhkojen tilavuus)

Silti raskaana olevia ei kehoteta suojelemaan itseään ja lastaan koronainfektiolta raskauden aikana. Ainoa toimiva tapa suojautua koronatartunnalta on hengityssuojaimen käyttö, koska puhtaasta sisäilmasta saamme edelleen vain haaveilla.

 



Somevaikuttajien verotiedot ja veropäivä 2023

Taas lähestyy se marraskuinen päivä kun koko valtakunta kyttää kieli pitkällä muiden kansalaisten verotietoja. En tajua miten ihmisten tulot voivat olla julkista tietoa.

Itseäni ei tippaakaan kiinnosta muiden ihmisten tulot. Eivät perheenjäsenten, ei ystävien, ei edes naapurien tulot.

Somevaikuttajistakin minua kiinnostaa vain porilaisen Piia Vienan tulot, ja nekin vain siksi että hän kovasti larppaa kiireistä ja menestyvää yrittäjää, mutta verotiedoissa se ei koskaan näy mitenkään. Hänen tulonsa ovat aina täsmälleen samaa luokkaa kuin työttömyysturvan tai vastaavan määrä. 


 

Värittelynsä eli valehtelunsa vuoksi värikäs pipsa onkin saanut hyvin osuvan lempinimen värittävä pipsa. Hoitamattoman epilepsiansa vuoksi hän ei itsekään muista mitä on aiemmin tullut valehdeltua, ja tämä aiheuttaa lukemattomia hupaisia tilanteita.

Jokainen pystyy itse näkemään Piia Vienan kotisivuilta miten ammattimainen ja täystyöllistetty valokuvaaja on kyseessä.

Järkyttävintä on tajuta että Piia Viena hankki kaikki viisi kissaansa vuosia sen jälkeen kun minä hankin kolme kissaani. Värittävän Pipsan kaikki viisi kissaa ovat jo kuolleet, mutta minun kolme kissaani ovat elossa. Tasan eivät käy onnen lahjat? Porissa on jotain todella pahasti vialla kun viisi kissaa kuolee nuorina.

Kissoja rakastavalla Piia Vienalla oli viidellä kissalla käytössä vain yksi kissanvessa, sekin itse tehty. Viisi kissaa ruokittiin yhdeltä ja samalta lautaselta, joten ne saivat taistella ruuastaan. Kissoja "leikitettiin" pelästyttämällä ne ryntäämällä niiden luokse piilosta. Jos kissat tappelivat keskenään verisesti, niiden väliin ei menty vaan tilanteesta kuvattiin huumorivideo nettiin. Kissojen turkkeja ei hoidettu vaan karvat kynittiin pois kun tilanne meni tarpeeksi pahaksi.

Eniten suuren vaikuttajan seuraajia on kauhistuttanut viimeisen elossa olleen kissan eli Sulon kohtalo. Somevaikuttaja julkaisi seuraajien joulua sulostuttamaan videon, jolla kissa hengitti vaikeasti, oli apaattinen, kuolasi ja liikkui vaikeasti. Kun seuraajat ilmaisivat kissan kunnosta huolensa, Piia Viena ilmoitti että hänellä on tässä nyt joulun vietto kesken (=rentoilu kotona kahden kesken miehen kanssa herkkuja syöden). Tämän jälkeen kissa katosi somesta kokonaan. Toki vaikuttaja jaksaa yhä valehdella kissan olevan elossa, mutta mitään todisteita hänellä ei ole asiasta esittää. Ei kuvaa, ei videota. Ei tietenkään ole koska kissaraukka on kuollut.


Instagramista löydät täykkyterveen Piia Vienan nimimerkillä pipsa83. Mutta varo ettet päädy glittervihkoon. Itse en seuraa Pipsaa missään somessa, ja suosittelen samaa muillekin eläinten ystäville, tai oikeastaan kaikille.

Ruokavalio auttaa akneen

Moni teistä on eri mieltä otsikon kanssa. Niin olin minäkin vielä vuonna 2005. Olinhan ollut jo vuosituhannen alusta asti syömättä sokeria ja valkoisia jauhoja, ja akneni oli silti vain pahentunut vuosi vuodelta.

Viimeiset vuodet kärsin todella pahasta aknesta. Naamani ja kaulanikin olivat täynnä kipeitä ja punaisia, ihonalaisia patteja. Joskus nukkuminenkin oli vaikeaa kun pään painaminen tyynyyn sattui. Ja usein aamuisin tyynyllä oli verta, finneistä... Kasvoni olivat siis pahasti tulehtuneet. Korostan sitä että akneni oli sitä pahinta mahdollista laatua.

Söin jo vuonna 1999 Roaccutan-kuurin silloiseen lievään akneeni, ja se auttoi - silloin. Akne kuitenkin palasi takaisin noin 10 kertaa pahempana. Sitten kävin taas ihotautilääkärillä ja sain reseptin Roaccutania. En kuitenkaan lopulta halunnut kuuria aloittaa, koska se edellisellä kerralla aiheutti minulle niin pahoja sivuvaikutuksia. Tiesin vaihtoehtoni - koko loppuelämä pahasta aknesta kärsivänä tai tuo kuuri ja sen tuomat pahat jutut.

Mutta syksyllä 2005 jouduin terveydellisten syiden takia aloittamaan todella vähähiilihydraattisen ruokavalion. Jo aiemmin pois jättämäni sokerin ja valkoisten jauhojen lisäksi nyt pois ruokavaliostani joutuivat myös riisi, ruisleipä, puurot ja peruna. En aluksi uskonut että ruokavaliosta voisi olla apua akneen. Monen kuukauden ajan jopa kieltäydyin näkemästä totuutta peilistä. Mutta totta se on, akneni on lähtenyt parantumaan. Entiseen verrattuna olen suorastaan siloposki.

Tiedän että moni alipainoinen aknesta kärsivä pelkää laihtuvansa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, niin pelkäsin minäkin. Tärkeintä onkin huolehtia siitä että saa kaloreita tarpeeksi, ja siitä että koostaa ruokavalion oikein. Hyvä yksinkertaistettu nyrkkisääntö on: Päivässä vähintään puoli kiloa kasviksia, puoli kiloa proteiinipitoista ruokaa ja runsaasti hyviä rasvoja.

Pitänee korostaa sitäkin, että rasva EI aiheuta tai pahenna aknea, päinvastoin. Ihon kannalta tärkeää on oman kokemukseni mukaan
1) paljon kasviksia
2) paljon rasvaa
3) ei liikaa hiilareita
4) ei liikaa proteiinia

Yksinkertaistetusti voisin todeta, että hiilihydraatit aiheuttavat aknen ja rasva parantaa. Monella on varmasti suuria vaikeuksia uskoa tätä, onhan rasvasta tehty se suurin peikko, vaikka sokeri on oikeasti paljon pahempi juttu. Niin iholle kuin muutenkin.

Miksikö rasvan syönti on niin tärkeää? Monella akneihoisella on pohjimmiltaan todella kuiva iho, niin minullakin. Kasvoni kiilsivät ja uivat rasvassa, mutta olivat samalla hilseilevän kuivat. Kuivattavien ihonhoitotuotteiden käyttö pahentaa usein tilannetta ja aknea entisestään. Minullakin auttoi ihon kuntoon se, että lopetin rasvaiselle iholle tarkoitettujen, kuivattavien tuotteiden käytön. Nykyään käytän vain hellävaraisia, kuivan ihon tuotteita. Kasvojen pesuun vain Erisania. Kasvovettä käytän todella harvoin, ja en koskaan alkoholipitoisia tuotteita. Ne saavat ihoni kiiltämään heti.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa akneen. Uskon, että jos se auttoi minulla, se auttaa jokaisella. Sillä akneni oli todella paha.



Aknen syntymekanismi


Tiesitkö tämän?

Hormonit aiheuttavat aknen. Liiallinen sokerinsyönti vaikuttaa hormonitoimintaan negatiivisesti.


Sokeri ei kuulu ihmisen luontaiseen ravintoon. Entisaikaan sokeria sai ostaa ainoastaan apteekista.

Jos ihmisellä on perinnöllinen taipumus saada akne, hän saa hormonaalisen aknen jos syö liikaa sokeria ja hiilihydraatteja. Miksikö? Koska se mitä syöt vaikuttaa hormoneihisi.

Akne johtuu hormoneista. Ja ruokavaliolla niihin hormoneihin voi vaikuttaa!

Tiesitkös tämän:

Kun syöt jotain sokeri/hiilihydraattipitoista, verensokerisi nousee huippulukemiin. Tasatakseen tuon nousun elimistösi erittää insuliinia. Insuliinin suuri määrä kropassa puolestaan lisää mieshormoneiden määrää. Ja mieshormonit puolestaan tunnetusti aiheuttavat aknen mm. laajentamalla ihohuokosia ja lisäämällä talin määrä iholla. Tasan näin yksinkertaista se on.



Vähähiilihydraattinen ruokavalio auttaa aikuisiän perinnölliseen, hormonaaliseen akneen. Jos olet jo yrittänyt kaikkea muuta ilman apua, kannattaa ehkä kokeilla. Helpoin ja lempein tapa aloittaa VHH-ruokavalio lienee sokerien ja valkoisten jauhojen jättäminen pois ruokavaliosta, ne ovat todella epäterveellisiä kaikille. Pois ruokavaliosta siis: karkit, suklaa, pullat, viinerit, munkit, keksit, pasta, makaroni, vaalea leipä, hampurilaiset, sokeria sisältävät jugurtit ja viilit, jäätelö jne. Voin kuvitella että monella lievästä aknesta kärsivällä pelkästään jo tuo auttaa. Oma akneni on ollut pahinta mahdollista laatua joten joudun rajoittamaan hiilihydraattien määrää rankemmalla kädellä.
 


Aknen ja ruokavalion yhteydestä on tehty lukuisia tutkimuksia. On myytti ettei ruokavaliolla ole vaikutusta akneen. Vastoin yleistä luuloa rasva ei ole se mikä pahentaa aknea, vaan sokeri ja hiilihydraatit.