Salatut elämät juonipaljastukset 2014


On täysin selvää että Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forrester eli näyttelijä Ron Moss tullaan näkemään MTV3:lla vähintään yhdessä Salattujen elämien jaksossa. Hän vieraili Suomessa, ja tuona aikana kokonainen R-kioski suljettiin hänen vuokseen. Ja missähän Salkkareita oikein kuvataan? En edes seuraa tätä sarjaa, en itse asiassa ole koskaan nähnyt yhtäkään jaksoa ja silti tiedän tämän. On yhä kummempaa että Kaunareiden jaksoissa Ridgeä ei ole vieläkään poistettu, eivät kai jaksa tehdä uutta alkutunnaria.

Ja miksikö en ole koskaan katsonut tätä suomalaista, yhä syksyllä 2013 supersuosittua saippuasarjaa? No ainakin yksi syy on se että tarvitsen ehdottomasti televisiossa tekstityksen ohjelmalle, en todellakaan pidä ääniä päällä. Johan siinä häiriintyisi minä, naapurit ja kissat. Katsomossakin kai jaksot olisi, mutta selkäni ei jaksa istumista tietokoneen äärellä. Eli vaadin tekstejä myös suomalaisiin ohjelmiin.

Ja toinen syy on että en jaksa katsoa saippista ilman glamouria. Sitä pitää olla. Nättejä vaatteita ja mekkoja ynnä muuta! Ihania koruja. Tahtoo mulle!

Astman hoito ruokavaliolla

Astmaa pidetään parantumattomana sairautena. Mutta voiko ratkaisu siihenkin olla niinkin yksinkertainen kuin tietynlainen ruokavalio?

Astma on tulehdussairaus. Ja tulehdus johtuu suureksi osaksi siitä mitä syöt. Eri ihmisillä väärin syöminen laukaisee eri sairauksia geneettisen alttiuden mukaan. Yksi saa esimerkiksi suolistosairauden, toinen reuman, kolmas vaikkapa astman tai aknen.

Yleensä astma paranee kun ruokavaliosta jätetään pois kaikki viljatuotteet, vehnä on yksi suurimmista astman syyllisistä. Moni vaan ei halua tai pysty kokeilemaan ruokavalion muutosta edes sitä vaadittavaa kahta viikkoa. Onhan parempaa ja terveellisempää vetää kalliita, lihottavia, myrkyllisiä ja sivuvaikutuksia aiheuttavia voimakkaita lääkkeitä.

Ravitsemushoito voi parantaa monia länsimaisia elintapasairauksia, astma on niistä vain yksi esimerkki.

Kirjoja parantavasta ruokavaliosta

Esivaihdevuodet oireet

Vaikka naisten yleisin ikä saada vaihdevuodet onkin vasta viidenkympin nurkilla niin ne voivat silti tulla vaikkapa jo alle parikymppisenä. Toki sen on harvinaista, mutta täysin mahdollista. Mitä vanhemmaksi tulee sitä yleisemmät vaihdevuodet ovat joka ikäluokassa. Mitäpä jos saat esivaihdevuosien oireita vaikkapa jo kolmekymppisenä?

Yleisin esivaihdevuosien oire on kuukautiskierron lyheneminen. Se on myös selkeä merkki siitä että hedelmällisyys on jo laskenut eli vetelee viimeisiään. Jos lapsen vielä haluaa niin nyt on siihen viimeinen mahdollisuus, tai sitten ei olekaan enää. Kiire on jo kova joka tapauksessa.

"Hauskaa" on tietysti se että lyhentyneen kierron takia ovulaatio voi olla jo kuukautisten aikaan, eli sen lapsen alulle saattamisen yrittäminen voi olla aika sotkuista ja epämiellyttävää puuhaa.

Mutta eipä hätiä mitiä. Vaikka kierron lyheneminen onkin ensimmäinen esivaihdevuosien oire, myöhemmin sitten kierto puolestaan pitenee. Mutta silloin onkin jo liian myöhäistä.

Liian lyhyttä kiertoa voidaan hoitaa keltarauhashormoneilla.

Emmerdalen juonipaljastuksia?

Täytyypä myöntää että aloin seurata vuosikymmeniä vanhaa suosittua brittisarjaa Emmerdale vasta viime keväänä. Aikaisemmin se oli aina jotenkin ohittanut minut. Ei kai vain tuommoinen köyhä junttimeininki oikein kiinnosta, sitä on ihan tarpeeksi omassakin elämässä. Glamouria sen olla pitää saippuassa?

Eniten ihmetytti eräs juonikuvio. Oli tämmöinen vanha mies, joka oli menettänyt muistinsa. Tästä miehestä tappeli verissäpäin kaksi nuorta naista, jotka olisivat voineet olla hänen lapsenlapsiaan. Mitä ihmettä siinä miehessä on joka näitä naisia kiinnosti? Vanha ruma mies. Oliko hän joku salamiljonääri, sillä ei ainakaan arjessa rahankäyttö mitenkään näkynyt, yhtä köyhältä vaikutti kuin muutkin hahmot. Vai onko hänellä siis iso... lompakko? Muuta selitystä en oikein keksi. Ei nimittäin luonnekaan vaikuttanut kovin leppoisalta.

Ja entäs sitten nämä hirveät naamiomeikit joita suunnilleen kaikilla kylän naisilla on? Siis aivan kamalaa. Miksi nuoret kauniit naiset haluavat rumentaa itseään kamalalla sotamaalauksella?

Miten nämä ihmiset voivat aina istua kaiket päivät pubissa? Miten heidän maksansa ja elimistönsä muutenkin oikein kestävät jatkuvaa ja kokopäiväistä viinan ryyppäämistä? En ymmärrä tätä englantilaista pubikulttuuria.

Mutta mistä oikein näkisi Emmerdalen tulevien jaksojen tapahtumia, mielellään suomeksi? Auttakaa!

Juonipaljastukset Kauniit ja rohkeat

Nämä lutkat ansaitsevat toisensa. Kyllä, nyt se on totta ja virallista: Brooke ja Bill ovat yhdessä jenkeissä parhaillaan menossa olevissa Kaunareiden jaksoissa. Mitäpä väliä on sillä Brooken sydänvikaisella siskolla, joka on vain Billin lapsen äiti. Joka riskeerasi henkensä saattaakseen maailmaan tämän sontaläjän pojan. Kannattiko, Katie? Nytkö tuntuu hyvältä, kun Bill on hyvästellyt sinut ja lapsenne, jotta saisi olla huorasiskosi kanssa.


Onko mitään mitä Brooke ei ole vielä tehnyt? Brooke on särkenyt aviomiehensä Ridgen sydämen menemällä naimisiin myös tämä veljen Thornen ja isän Ericin kanssa. Miksei Brooke kokeillut myös äiti-Stephanieta, niin ympyrä olisi ollut täydellinen! Tai edes sisko-Feliciaa tai Kristeniä. Brooke on saanut lapsen tyttärensä Bridgetin aviomiehelle Deaconille. Brooke on vietellyt neitsyttyttärensä Hopen poikaystävän Oliverin. Ihmettelen suuresti miksei Brooke ole vieläkään "kokeillut" Liamia?! Brooke Logan on kuin syöpä joka tuhoaa kaiken ympäriltään. Hän särkee jokaisen perheenjäsenensä sydämen. Seuraava sänkykumppani voisi olla vaikkapa Thomas, eli oman aviomiehen lapsi. Hänkin on vielä jostain syystä Brooke-neitsyt. Ja kaikki lähipiirin miehethän on ihan pakko käydä läpi, ilman ei voi olla.

Prinsessa Madeleinen raskaus - ketä kiinnostaa?

Ei ainakaan minua. Ainoa vastuullinen ja kunniallinen asia mitä nämä kaikki "kuninkaalliset" voisivat tehdä olisi lakata kokonaan lisääntymästä. Miten he kehtaavatkin ja viitsivätkin vain jatkaa kiroustaan eteenpäin? Olisi kamalaa syntyä vauvaksi kuningasperheeseen - lapsen koko elämä olisi jo ennalta määrätty. Koskaan ei pääsisi hetkeksikään pois median valvovasta silmästä, ja paparazzit olisivat aina kannoilla 24/7 kehdosta hautaan.

Tämä kierre katkeaisi vain sillä että kaikki kuninkaalliset lakkaisivat tekemästä lapsia. Se olisi ainoa järkevä teko. Mutta ei, itsekkäästi he jatkavat tätä hirveää "perinnettä" ja tuottavat tarpeetonta tuskaa ja kamalaa elämää yhä uusille sukupolville. Ajattelisivat edes joskus yhteistä hyvää ja parempaa elämää.

Jos olisin kuninkaallinen niin luopuisin asemastani kruununperimysjärjestyksessä, ja kaikesta muustakin siihen ja "perheeseen" ja sukuun liittyvästä. Mutta eihän se tietysti riittäisi mihinkään, sillä median mielenkiinto ei silti koskaan hiipuisi. Surullista.

Hyvä että Ruotsin kruununprinsessat Victoria ja Madeleine ovat saaneet ns. onnellisen lopun. En vaan voi ymmärtää tätä henkilöpalvontaa. Mielestäni yksikään kuninkaallinen ei ole sen arvokkaampi kuin kukaan muukaan ihminen. Minulla olisi ollut kerran mahdollisuus nähdä prinssi Daniel livenä, mutta kiiruhdin nopeasti alta pois, hän saapui paikalle vain minuutteja lähtöni jälkeen. Ei vain todellakaan kiinnosta.

Ja milloin nähdään se ihme että joku kruununprinsessa tekee lapsen ennen avioliittoa? Vielä nykypäivänäkin se olisi aivan kamala skandaali. Mietin aina montako aborttia kuninkaalliset ovat tehneet, että kaikki sujuisi konservatiivisen oiken?

Suomen terveydenhuolto on pelkkä vitsi

Mitä tapahtuu kun nivelrikkoisen ihmisen polveen ei vaihdeta tekoniveltä? Tuloksena on se että toinenkin polvi menee paskaksi ja myös lonkka. Näin säästetään, kun ihmisestä tulee nuorena työkyvyttömyys-eläkeläinen.

Suomessa ei saa kunnon kipulääkitystä edes syöpään kuoleva, annetaan vain Panadolia ettei potilas vaan tulisi kipulääkekoukkuun viimeisinä elinpäivinään. Sairasta.

Nivelrikkoisenkin on terveellistä syödä 60 kappaletta burana pillereitä VIIKOSSA, koska eihän lääkäri voi määrätä oikeasti auttavia kipulääkkeitä. Mitäpä siitä että Burana aiheuttaa vatsahaavan ja verenvuotoa, ja Suomessa kuolee joka vuosi noin 300 ihmistä särkylääkkeiden aiheuttamiin sisäisiin verenvuotoihin.

Kimi Räikkönen taas Ferrarille



Mutta ketäpä se kiinnostaisi? Niin kaiholla muistelen aikaa jolloin vielä seurasin erittäin suurella intohimolla formuloita. Ne kisaviikonloput olivat aina elämäni kohokohta, joihin laskin päiviä ja melkein sekuntejakin. Kaikista suurinta tuskaa olivat F1-kausien väliset tauot, siis herranjumala monta kuukautta ilman! En meinannut kestää ilman korviketta eli mäkihyppy-kautta.

Kimi "Räkä" Räikkönen ei koskaan todellakaan ollut mikään suosikkikuljettajani, päinvastoin. Olin kai joskus Mika Häkkisen fani, jonkin aikaa... Mutta en todellakaan ollut Ferrarihinkaan tykästynyt. Nimittäin suurimman osan siitä ajasta jonka formuloita seurasin (reilusti yli vuosikymmenen) eräs saksalainen ajeli Ferrarilla, nimittäin Michael Schumacher enkä voinut sietää häntä.

Mutta hyvin on MTV3 ja muut kivat kanavat onnistuneet tuhoamaan penkkinurheilun, kun F1 ja kaikki muutkin kivat lajit ovat siirtyneet maksukanaville. Siihen se minunkin formuloiden seuraamiseni lopullisesti loppui. Jos en näe kisoja suorana ilmaiseksi, miksi vaivautuisin?

Nainen, miksi otat miehesi sukunimen?

Et tule koskaan olemaan osa miehesi sukua, miksi haluat valehdella? Tulet aina olemaan geeneiltäsi vain isääsi ja äitiäsi. Ainoa kaksoisnimi jonka ymmärrän ja jonka itsekin voisin haluta on yhdistelmä oman äidin ja isän sukunimistä, se kertoisi heti koko totuuden alkuperästäsi kaikille. Kaikki muu on pelkkää valhetta. Miksi pitäisi esittää olevansa jotain mitä ei todellakaan ole? En minä haluaisi toitottaa kuuluvani mieheni sukuun, sillä en todellakaan ole osa sitä. En olisi "Korhonen" vaikka ottaisin sen nimen. Olisin pelkkä feikki. Leikkisin vain jotain hiton naamiaisia.

Ymmärrän tämän sukunimiasian ennen vanhaan historiassa, kun nainen oli miehen omaisuutta eikä oma yksilönsä eikä naisilla ollut normaaleja ihmisoikeuksia. Mutta nyt on, onneksi ainakin Suomessa. Nainen, et ole enää mikään miehen omistuksessa oleva esine. Miten kukaan nainen voi nykypäivänä vielä olla niin kynnysmatto ja orja ja omaa ihmisarvoaan tuntematon että ottaa miehensä sukunimen, kun voi pitää omansakin?

Tanssii tähtien kanssa 2013

En oikein kunnolla ymmärrä mikä minussa on vikana. Miksei minua kiinnostaa tippaakaan nämä suomalaisten suosikkiohjelmat? Ne joiden katsojaluvut hipovat aina taivaita?

Yksi esimerkki on Tanssii tähtien kanssa, jota seuraa puoli Suomea. Minkähän julkkiksen pitäisi olla siinä mukana että minun mielenkiintoni heräisi? Matti Nykäsen? Harri Ollin? Janne Ahosen? Eiväthän nuo ole julkkiksia vaan mäkihyppääjiä...

En yleensäkään jaksa tai halua katsoa tv-ohjelmia joissa ei ole tekstitystä. Hyvin harvoin nimittäin pidän telkkarissa ääniä päällä. Ja siinäpä onkin sitten yksi syy mikseivät suomalaiset ohjelmat kiinnosta minua.

Jos katsoisin Tanssii tähtien kanssa, tuntisin vain kamalaa myötähäpeää kilpailijoita kohtaan, ja pelkäisin kamalasti että kohta, ihan kohta joku mokaa nolosti. En kaipaa sellaista elämääni. Haluan pelotonta viihdettä.

Kuka voittaa? Ketä kiinnostaa? Ketä on mukana, mitkä ovat parit? En tiedä.

Tilaajalahjana muumimuki



Tällä hetkellä kahdella eri lehdellä on tarjolla tilauksen kylkiäiseksi muumimuki: Meidän perheellä se on pinkki uutuus Niiskuneiti. Kodin kuvalehdellä on puolestaan vuoden 2013 vaaleansininen uutuusmuki Muumipeikko.

Itse en tilaa nykyään koskaan aikakausilehteä ellei sillä ole tarjolla jotain minua kiinnostavaa kaupanpäällistä. Yleensä minulle kelpaa parhaiten meikit.

Ehkä hiukan ihmettelen näitä muumimuki-intoilijoita, mutta eipä se kai ole sen kummoisempaa kuin minun kissamuki-harrastukseni. Tosin en olisi valmis maksamaan ainakaan yli kymmentä euroa yhdestäkään astiasta. Ymmärtäisin paremmin jos kyseinen ihminen olisi muutenkin hulluna muumi-teemaan eikä pelkästään niihin mukeihin. Itse kyllä tykkään siitä 1990-luvun alun tv-sarjasta Muumilaakson tarinoita. Ja lapsena luin muumi-kirjoja. Mutta sen pidemmälle en mene.