Kauniiksi hinnalla millä hyvänsä?



Nykyään kosmetologit saavat tehdä hoitoloissaan todella rajujakin ja rankkoja hoitoja. Esimerkiksi tietyt kasvojen ihon kuorinnat, joissa ihon ulommainen kerros poistetaan kokonaan, ovat niin vaarallisia toimenpiteitä etten ikinä antaisi kosmetologin tehdä niitä itselleni. Kemiallisia ja happokuorintoja tekevät myös ihotautilääkärit paljon paremmissa ja hygieenisimmissä oloissa, ja paljon paremmalla koulutuksella ja kokemuksella.

Tuoreen uutisen mukaan jotkut naiset ovat joutuneet kosmetologin käsittelyn jälkeen jopa sairaalahoitoon. Tietyissä toimenpiteissä tulehdusriski on suuri. Ja esimerkiksi kestopigmentoinnin seurauksena voi pahimmillaan olla silmien muurautuminen umpeen.

On selvää että kosmetologi-alalle tarvitaan lisää koulutusta, kun heidän tarjoamansa hoidot lisääntyvät ja rankentuvat. Muuten kauneuden hinta voi olla karmea.

Muuttakaa Irlantiin, abortinvastustaja-naiset

Naisen elämä katolisessa Irlannissa on ihanaa. Jos tulee tarvetta abortille, pitää matkustaa ulkomaille sen saadakseen tai turvautua laittomaan aborttiin. Ja siinä voi pahimmassa tapauksessa käydä kuten Demi Mooren esittämälle hahmolle eräässä elokuvassa. 1960-luvun nainen huomaa pian aviomiehensä kuoleman jälkeen olevansa raskaana. Hän hankkii itselleen laittoman abortin. Myöhemmin nainen alkaa vuotaa verta, ja yrittää viimeisillä voimillaan soittaa itselleen ambulanssin. Mutta hän on jo liian heikko pystyäkseen kertomaan osoitteensa. Verilammikko lattialla kasvaa, ja nainen kuolee.

En ymmärrä miten joillekin naisille on tärkeämpää jonkun solumöykyn elämä kuin jo elävän naisen?

Rumia kiusataan työpaikoilla

Netistä löytyi tietoa uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan rumat ihmiset joutuvat usein työpaikkakiusaamisen uhreiksi. Rumat raukkaparat joutuvat kohtaamaan töissään työkaverien epäystävällistä ja jopa julmaa käytöstä. Heitä pilkataan ja loukataan täysin aiheetta.

En voi ymmärtää työpaikkakiusaajia tai koulukiusaajia eli ilkeitä ihmisiä. Miten kukaan voi olla niin sydämetön ja sieluton, että aiheuttaa toiselle ihmiselle kamalaa henkistä tuskaa, päivästä ja vuodesta toiseen? Miltä tuntuu kiusaajasta jos kiusattu menettää terveytensä kiusaamisen seurauksena, ja vaikka menettää työkykynsä ja joutuu nuorena sairaseläkkeelle? Tuntuuko ylpeältä, että tavoite on nyt saavutettu? Ilkeät ihmiset pitäisi kieltää lailla.

Kiusaajat, lopettakaa itsenne, jos ette kerran pysty lopettamaan viattomien työkavereidenne kiusaamista.

Ebaysta tilaaminen Suomeen

Ei se oikeasti ole tippaakaan vaikeaa, kun jopa minä sen osaan. Käytän Englannin eBaytä, koska silloin ei tarvitse huolehtia mistään tullimaksuista, sillä niitähän ei tule kun tilaa EU:n sisältä. Toki Englannin eBayssakin on myyjiä esimerkiksi Aasiasta ja USA:sta. Mutta tuotteen tiedoista näkee sen sijainnin, ja jo tuotteita hakiessa voi rajata hakua niin että näkyvät vaikkapa vain Englannin tai EU:n tuotteet.

Ebayssä maksetaan Paypallilla, ja sen käyttäminenkin on ihan liian helppoa. Pari hiirenklikkausta ja olet taas yhtä tuotetta rikkaampi, ja muutaman euron köyhempi. Ihanaa Ebayssa on juurikin se että valikoimaa on älyttömästi, ja hinnat ovat huikaisevan halpoja Suomen vastaaviin kiskurihintoihin verrattuna. Kun tilaat jonkin vaatteen eBaysta niin sitä samaahan ei ole päällä joka toisella vastaantulijalla, toisin kuin Suomen huonoja valikoimia käytettäessä.

Paypal-tilin perustaminen onnistuu helposti. Ja tärkeintähän on muistaa että Ebaysta tilaamiseen ja Paypallilla maksamiseen ei todellakaan tarvita luottokorttia, pelkkä Visa Electron riittää mainiosti.

Downton Abbey: Uusia 4. kauden kuvia

Kartanodraama Downton Abbeyn odotettu neljäs kausi esitetään Englannissa syksyllä 2013, ja Yle on kovasti lupaillut Suomen ensiesitystä heti tuoreeltaan. Valitettavasti kauden alkamispäivämäärää Briteissä ei ole vieläkään kerrottu, joten tarkkaa päivämäärää ei tiedetä.

4 . kaudesta on nyt julkaistu lisää uusia kuvia, joista voi nähdä hieman vihjeitä juonipaljastuksista. Kovasti on spekuloitu Lady Maryn ja Bransonin mahdollisella romanssilla. Löytävätkö nämä lesket toisistaan uuden rakkauden? Itse vihaan näitä molempia hahmoja, joten enpä jaksa välittää. Varsinkin Mary on todella ilkeämielinen noita-akka, suorastaan sarjan pahis. Hyi.


Virallisessa Downton Abbey seinäkalenterissa 2014 on myös runsaasti uusia kauden 4 kuvia, tietysti joka kuukaudelle omansa. Monet tuntuvat toivovan että sarjassa nähtäisiin tulevalla kaudella homoromanssi...


Ja vielä jo aikaisemmin julkaisemani kuva, varustettuna ajankohtaisemmalla tekstillä.


The Sims 4 ensimmäinen traileri

Monet The Sims-pelisarjan fanit odottavat kuin kuuta nousevaa uutta Sims 4-peliä. Milloin se oikein ilmestyy? Vuonna 2014? Nyt tiedetään varmuudella se, että pelin ensimmäinen maailmanlaajuinen demo nähdään elokuun 22. päivä, kello 18 Suomen aikaa! Lisää tietoa löytyy Facebookista.

Itsehän en ole pelannut edes tätä edellistä Simssiä eli kolmosta. Ei ikivanha tietsikkani sitä suostuisi pyörittämään, kun on vaikeaa jopa Sims 2:n lisäosien kanssa. Mutta eipä se haittaa, en omista vielä edes kaikkia Sims 2:n lisäreitä. Jokin aika sitten löysin taas yhden kirpparilta mutta en ole vieläkään jaksanut asentaa sitä. Enkä nykyään kyllä edes pysty pelaamaan mitään tietokonepelejä, kun koneella käytetty aika on hyvin rajattua terveysongelmien vuoksi.

Jotain mätää Facebookissa?

Minähän olen nykyään Facebookin mielestä sinkku, koska se significant other eli avomieheni ei ole Facebookissa ollenkaan. Nykyään voi olla parisuhteessa tai avoliitossa tai avioliitossa vain sellaisen ihmisen kanssa, joka on myöskin rekkautunut Feissariin. Sinänsä hassua, jos et kuulu Facebookiin et ole siis ollenkaan olemassa? No onneksi ei ole sentään sitä ongelmaa että tätä Facebook-sinkkua yritettäisiin iskeä tai jotain. Herranjestas sentään.

Minähän en käytä feissaria kavereiden kanssa jutusteluun tai minkäänlaiseen yhteydenpitoon heidän kanssaan, sillä minulla ei tunnetusti eikä tietenkään ole kavereita. On se silti kummallista että nykyään saan tietää suunnilleen kaikki uutiset ja jutut vain Facebookin kautta. Ei tarvitse muita medioita käyttää tai lukea ollenkaan, kun kaikki on kätevästi yhdessä ja samassa paikassa.

Moni haluaa erota Facebookista, ehkä he ovat riippuvaisia tai jotain ja haluavat siksi siitä eroon. Mulle kyllä kelpaa vielä vaikka moni juttu onkin ajan saatossa huomattavasti huonontunut.

Päivi Räsänen haluaa kieltää kaiken

Usein kysyn itseltäni miksi ihmeessä kuulun vieläkin kirkkoon? Tässä viime vuosina on ollut ihan tarpeeksi näitä kohuja ja syitä miksi kaikki järkevät ihmiset ovat jo eronneet kirkosta. Esimerkiksi kirkon homovastaisuus, kun yritetään "opettaa" homoja eheytymään. Sairasta. Silloin oli lähellä etten eronnut kirkosta, kävin jo katsomassa eroakirkosta.fi-sivustoa.

Päivi Räsänen päästää suustaan kaikenlaisia keskiaikaisia sammakoita. Nyt jo jotkut kirkon miehetkin myöntävät että hän on rasite kirkolle. Oppisi pitämään suunsa kiinni. Itselleni punainen vaate on tämä aborttivastaisuus. En voi tajuta miksi kukaan nainen ja vielä lääkäri haluaisi paluuta aikaan jolloin naisia kuoli laittomiin abortteihin. Aborttioikeudessa on kyse tasa-arvosta ja naisten hengistä. En vaan millään voi ymmärtää yhtäkään ihmistä joka haluaisi kieltää abortin.

Itsekin tekisin abortin jos tulisin raskaaksi, sillä enhän tietenkään halua lapsia. Onneksi olen raskaudelta onnistunut välttymään tähän aikaiseen keski-ikään asti. Sterilointi on ollut harkinnassa, mutta sitäkään ei kuulemma välttämättä saa vaikka lain kriteeri täyttyisikin. Lääkäri voi kieltäytyä kirjoittamasta lähetettä, koska epäilee potilaan vielä muuttavan mielensä ja ne sterilointien purut ovat kalliita.

Taas tekisi niin kovasti mieli erota kirkosta Päivi Räsäsen sanomisten takia. Mutta olen kai sittenkin niin paljon Jumalaa pelkäävä sielu etten vieläkään uskalla.

Arvostelu Sims 3 - Monte Vista (PC & Mac)

Sims 3 Monte Vista on taas joku lisäri. Ei edes kerrota milloin se on julkaistu. No joka tapauksessa, sen saa nyt tarjouksessa peräti puoleen hintaan. Se on myös ladattavissa suoraan tietokoneelle, eli voit saada sen käyttöösi ihan heti.

The Sims 3 Monte Vista (PC/Mac) on ladattavissa täällä

Enpä ole taaskaan oikein seurannut aikaani ja todellisuutta. Kuinka monta lisäosaa ja kamapakettia Sims 3-peliin on jo oikein ehtinytkään ilmestyä? Eipä sillä oikeastaan ole edes mitään väliä, sillä en vieläkään omista edes sitä ensimmäistä Sims 3-peruspeliä. Joudun vieläkin tyytymään vain Sims 2:een, sillä tietokoneeni on niin vanha ja antiikkinen ettei Sims 3 pyörisi sillä. Ei siis täyttäisi laitteistovaatimuksia, ei lähellekään.