Kesäaika 2013 ja pääsiäinen
Kesäaika alkaa taas, tällä kertaa sillä lailla oudosti että ihan pääsiäisen aikaan. Ei taida olla kovin yleistä tuo että päivät ja ajat osuu tuolla tavalla yhteen. Siitä puheen ollen, vihaan tunnetusti pääsiäistä ihan älyttömästi. Ei taida mikään muu pyhäaika olla noin tylsää. Varsinkin pitkäperjantai on ihan sanoinkuvaamattoman hirveä päivä.
Kesäaikaan siirtymisessä on kamalaa se että baarit menevät tuntia normaalia aikaisemmin kiinni. Siis miten voi olla tottakaan, tunti vähemmän tehokasti biletysaikaa! Ja ei ehdi ryypätäkään kunnolla.
Kesäaikaan siirryttäessä kelloja siirretään kesää kohti eli tunti eteenpäin. En edes muista tai tiedä kumpi on se "oikea" aika, kesä vai talvi. No tuskinpa sillä on mitään väliäkään.
Jonkilainen kansalaisaloitekin on aiheesta kyhätty, että päästäisiin ainaisesta kellojen aikojen siirtämisestä. Enpä tiedä olisiko se ollenkaan hyvä asia. Terveellistä se toki olisi ihmisille mutta muussa maailmassa tehtäisiin sitten eri tavalla.
Homoliittolaki aloite Suomessa
Miksi en kannata tasa-arvoista avioliittolakia?
Samaa sukupuolta olevien avioliitto herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Moni on tietysti nykyään homoliittojen kannalla ja puolesta, ja periaatteessa minunkin kai pitäisi olla. Olenhan suvaitsevainen ja hiukan vihertävä liberaali, ja normaalisti aina tasa-arvon kannalla. Ja olen suuri homojen ja lesbojen ystävä. He ovat olleet minua kohtaan suvaitsevaisempia ja ystävällisempiä kuin heterot. Monen on niin vaikea olla ystävällinen ja mukava erilaista ihmistä kohtaan.
Mutta mikä sitten hiertää? Miksen ole allekirjoittanut tuota kohuttua kansalaisaloitetta? Mielestäni avioliitto kuuluu naisen ja miehen välille. Kyseessä on Jumalan edessä tehty lupaus, mistä en pääse yli enkä ympäri. En antaisi homoille ja lesboille myöskään adoptio-oikeutta. Minuakin olisi varmasti kiusattu koulussa enemmänkin jos minulla olisi ollut kaksi isää tai kaksi äitiä. Lapsen parasta adoptioissakin on ajateltava, eikä se ole homo- tai lesbovanhemmat.
Homoliittojen vastustajat ovat vanhanaikaisia ja suvaitsemattomia hihhuleita. Miksi sitten kuulun näiden nolojen idioottien joukkoon? Kai minussa on sen verran uskonnollisuutta jäljellä, minkäs teet. En pysty muuttamaan itseäni.

The Walking Dead juonipaljastukset 2013
Kuka on zomppari-sarjan uusin uhri?
Suomessa on enää kaksi jaksoa jäljellä The Walking Deadin kolmatta kautta. Toiseksi viimeinen jakso esitettiin USA:ssa viime yönä, ja siinä yksi päähenkilöistä kuoli. Viimein oikeasti tapahtui jotain mainitsemisen arvoista. Kun sarjaa venytetään 16 jaksoon kaudessa, suurin osa jaksoista on väistämättä pelkää ajantäytettä ja -hukkaa.
Walking Deadin kolmannen kauden toiseksi viimeisessä jaksossa Rick rekrytoi Merlen viemään Michonnen Kuvernöörille. Mutta Merle ei tee niin vaan laskee Michonnen vapaaksi. Merle menee tapaamiseen johon Kuvernööri joukkoineen odottaa Michonnea uhriksi. Merle onnistuu tappamaan monta Kuvernöörin miestä ennen kuin Kuvernööri ampuu hänen kuoliaaksi.
Myöhemmin Daryl tulee etsimään veljeään, ja löytää Merlen... zombiksi muuttuneena. Itkevä Daryl joutuu tappamaan Merlen lopullisesti.
Ai niin, Glenn kosii Maggieta joka suostuu. Ketä kiinnostaa?

Kulissiavioliitto ja muut kulissit
Että minä vihaankin kaikenlaisia kulisseja. En vaan voi ymmärtää miksi ihmiset haluavat esittää olevansa jotain mitä eivät ole. Minä olen aina ja kaikkialla ihan rehellisesti tyhmä, kouluttamaton ja köyhä työtön luuseri. Miksi jotkut esittävät rikkaita tai rakastunutta paria, kun totuus on jotain ihan muuta?
On iso kämppä täynnä kalliita huonekaluja ja elektroniikkaa. Etsitään uutta kivaa asuntoa. Mutta mikä onkaan totuus? Kaikki on ostettu erämaksulla ja maksamatta, ulosotossa on oltu vuosia, uutta asuntoa etsitään koska entisestä on saatu häätö maksamattomien vuokrien takia ja asunnottomuus uhkaa. Mutta kulissit on onneksi hyvin pystyssä: kaverit luulevat että hakusessa on isompi omistusasunto.
Kulissiavioliitot ovat ihan kokonaan oma lukunsa. Suhde on olevinaan niin hyvä, ja Facebookissakin pakotetaan toinen puolisko kommentoimaan omia päivityksiä, pistetään herranjumala sille vuorosanat suuhun! Kun todellisuudessa liitto on ollut täynnä pettämisiä, erilleenmuuttoja ja molemminpuolista väkivaltaa. Juu, romanttista ja ruusuista menoa.
Ja kun raskaaksi tullaan niin sitä peitellään viimeiseen asti: Valehdellaan kavereille että on vähän vatsatautia, vaikka raskaus on edennyt jo viidennelle kuukaudelle. Ja Facebook-kaverit kehuvat kilpaa kuinka tämä salaa raskaana oleva on laihtunut...
Miksi pitää valehdella? Miksi pitää esittää? Monien perhesurmienkin taustalta on paljastunut kulisseja, ja sekös tässä pelottaakin. Mitä tapahtuu sitten kun kulissit kaatuvat?

Vapaaehtoinen lapsettomuus: Kokemuksia
Miksi en halua lasta?
Mikään tässä maailmassa ei ole itsekkäämpää kuin oman biologisen lapsen hankkiminen. Siksi onkin täysin naurettavaa että vapaaehtoisesti lapsettomia pidetään itsekkäinä, kun asia on täysin päinvastoin. On erittäin epäitsekästä jättää se lapsi tekemättä. Sitävastoin oma lapsi hankitaan AINA itsekkäin syin: MINÄ haluan lapsen. Lapselta ei kysytä haluaako se syntyä tähän maailmaan. Oikeaa ja todellista epäitsekkyyttä on ainoastaan lapsen adoptointi, siinä oikeasti ajatellaan lapsen parasta eikä omaa itsekästä tarvetta jatkaa omia geenejään eteenpäin. Oikeasti epäitsekäs lapsen hankkija ottaa aina adoptiolapsen eikä todellakaan tee biologista lasta.
Omia geenejäni ei voi jatkaa eteenpäin. Biologinen lapseni olisi todennäköisesti erittäin ruma. Joutuisin katsomaan viattoman ihmissielun kärsimystä joka päivä tietäen että olen itsekkyydelläni sen aiheuttanut. Maailma ja ihmiset menevät koko ajan huonompaan suuntaan, ihmiset ovat nykyään vieläkin ilkeämpiä ja pinnallisempia kuin minun lapsuudessani joten lapseni elämä olisi yhtä kärsimystä ja yksinäisyyttä.
Varaakaan minulle ei lapseen olisi. Tutkimuksissa on laskettu kuinka paljon yhden lapsen kasvattamiseen aikuiseksi menee rahaa, en tule edes koko elämäni aikana ansaitsemaan niin paljon. Oikeasti köyhä ei voi tehdä lapsia. Kyllä, lapset kuuluu elättää ihan itse eikä yhteiskunnan tuilla!
Maailma on nykyään järkyttävän ylikansoitettu. Ainoa oikea ekologinen teko on olla lisääntymättä. Sterilointeja pitäisi harrastaa köyhissäkin maissa, itse asiassa niiden pitäisi olla ainut rahallinen apu mitä köyhille maille annettaisiin.
Viimeisimpänä on ilmestynyt ihan fyysinen syy; raskaus todennäköisesti tappaisi minut. Voi kyllä halusin aina kokea raskauden mutta en yhtään mitään mitä sen jälkeen tapahtuu. Täydellinen ratkaisu minulle olisikin ollut vuokrakohtuna toimiminen, mutta se on nykyään Suomessa laitonta. Enkä olisi toki muutenkaan tietenkään sellaiseksi kelvannut.
Lapsen saaminen olisi minulle kuin elinikäinen vankila. Rakastan yksinoloa enkä saisi lapsen saatuani olla enää koskaan yksin. Varsinkin jos synnyttäisi vammaisen lapsen sen kanssa joutuisi asumaan ikuisesti, se on tullut nähtyä. Lapsen saaminen on elinikäinen taakka. Ainaista huolta, yöunien menetystä ja rahanmenoa. Sittenkin ja varsinkin kun lapset aikuistuvat.
Ja on ihan turha luulla että ajattelisin näin vain siksi että minulla ei olisi koskaan ollut vauvakuumetta, on ollut ja vaikka kuinka monta kertaa. Vauvakuume on niin vahva vietti että se on kuin mielisairaus. Mutta siltikään sille ei ole mikään pakko antaa periksi vaan oman järjen käyttö on ihan sallittua. Köyhän ja ruman ei pidä missään nimessä lisääntyä. Ja tyhmäkin taidan vielä lisäksi olla, joten säästän maailman jälkeläisiltäni. Valitettavasti liian moni täyttää tämän maailman idiooteilla. Siksi on pakko toivoa ihmiskunnan sukupuuttoa.

Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastukset: Brooke ja Bill ne yhteen soppii
Kauniissa ja rohkeissa vain Brooke Logan sen osaa: Kuinka lempata itselleen kaikkien läheistensä aviomiehet. Brooke on ollut suhteessa kahden veljeksen ja heidän isänsä kanssa (kas kun ei kokeillut välillä vaihtelun vuoksi äitiäkin) ja Brooke on saanut lapsen tyttärensä aviomiehen kanssa.
Kun Brooken ikirakkaus Ridge on nyt hänet hyljännyt, niin mikäpäs sitten oikein eteen? Silmät pitää tietysti suunnata rakkaan Katie-siskon aviomiehen Billin suuntaan, sillä eihän maailmassa nyt muita miehiä ole olemassa kuin ne jo suvussa valmiiksi olevat! Parasta on siis iskeä juuri aviomiehelleen lapsen synnyttäneen ja synnytyksestä hädintuskin hengissä selvinneen ja siirtosydämen varassa elävän siskon mies!
Että hyvää onnea vain teille, Brooke ja Bill. Ikäänkuin Taylorin ja leski-Ericin suhteessa ei olisi jo ollut tarpeeksi pyhäinhäväistystä. Mutta mutta, eihän mikään ole pyhää Kaunareissa. Nykyään sarjassa on mukana jopa lesbopari. Mutta milloin oikein nähdään ensimmäiset homot?
Sitä odotellessa lohdutuksena Kauniiden ja rohkeiden komeat urhot ilman paitaa. Sori tuli valehdeltua, vain puolet miehistä on kuvassa rintalihakset paljaana.

Mitä Ridgelle tapahtuu?
Nyt on viimein paljastunut se päivä jolloin Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forrester häipyy pois suomalaisistakin kuvaruuduista. Päivämäärä on torstai 4. huhtikuuta 2013. Mutta mitä oikein tapahtuu Ridgelle? Tämä kirjoitus sisältää luonnollisesti juonipaljastuksia.
Vaikka moni ei olekaan sitä tajunnut, Ridge ja Brooke eivät ole olleet sarjassa naimisissa pitkään aikaan. Itse he tuntuivat sen viimein tajuavan, ja Ridge kosi Brookea yllättävästi ja romanttisesti Italiassa. Se oli jo lopun alkua ja Ridgen lähtölaskentaa.
Pian Suomen jaksoissa Ridge ja Brooke menevät naimisiin ja lähtevät häämatkalle. Ridge jättää Brooken häämatkalla, ja Brooke palaa yksin kotiin Los Angelesiin. Ridge sen sijaan jatkaa sarjan jatkumossa elämäänsä Pariisissa Forrester Creationsin sivutoimipisteessä.

Uusi SimCity-peli 2013
Jipii, upouusi Simcity-peli on juuri nyt viimein julkaistu. Kyllä tätä on jo odotettukin. Niin pitkään viime vuosina on ilmestynyt vain pelkkiä Sims-pelejä. On jo korkea aikakin palata juurille ja päivittää SimCityt tälle vuosituhannelle.
Muistan kuinka lapsena pelasin Amigalla ihan ensimmäistä Simcityä. Voipi sanoa että peli oli hiukkasen yksinkertaisempi kuin nykyiset versiot. Eniten taisin pelata peliä SimCity3000, jota en koskaan kovasta yrityksestäni huolimatta päässyt "läpi". Se harmittaa älyttömästi vielä tänäkin päivänä.
En pysty ostamaan tätä uutta SimCity-peliä koska tietokoneeni on niin vanha ettei sillä pysty pelaamaan uudempia pelejä. Mutta muille onnekkaille tämä uusi uutuuspeli varmasti kelpaa paremmin kuin hyvin. Komealta näyttää.
Tilaa oma SimCity-pelisi ilman postikuluja

Downton Abbeyn kausi 4 Ylellä
Jokin aika sitten ITV varmisti että suursuosiota nauttiva brittisarja Downton Abbey jatkuu myös neljännellä kaudella. Sitä saadaankin sitten jännätä jääkö tuo kausi myös sarjan viimeiseksi. Ja milloinka upouusi kausi nähdään Ylen ohjelmistossa? Sarjahan jatkuu Englannissa syksyllä 2013, eli aikaisintaan silloin.
Mutta uusinta uutta Downton Abbey-rintamalla on neljännestä kaudesta julkaistu ensimmäinen kuva! Kuvassa ovat Mary ja pikkuinen kartanon tuleva perijä.
Iso paljastus on myös se että 4. kausi alkaa puoli vuotta edellisen päättymisen jälkeen. Eli kuten oli arvattavissa, ihmisten reaktioita Matthew'n kuolemaan ei nähdä.

Kauniiden ja rohkeiden shokeeraavat juonipaljastukset 2013
Piakkoin viimein Suomessakin näytettävissä Kauniiden ja rohkeiden jaksoissa nähdään ne tutut jutut joita jo erittäin hyvin tiedetään odottaa: Ensin Brooke ja Ridge menevät naimisiin, ja sitten Ridge jättää Brooken häämatkalla. Ja tämän jälkeen Stephanie saa tietää keuhkosyöpänsä uusineen, jättää jäähyväiset kaikille rakkailleen ja kuolee.
Nykyään Kauniissa ja rohkeissa tuntuu olevan vain tasan yksi juonikuvio: Kolmiodraama Liam, Steffy ja Hope. Tällä hetkellä USA:ssa näytettävissä jaksoissa Steffy on toistaiseksi voitolla koska odottaa Liamin lasta! Onkohan näyttelijä oikeasti raskaana? Juuri nythän taas on nähty miten tosielämä vaikuttaa sarjaan, kun Katie eli näyttelijä Heather Tom on raskaana. Hänen raskautensa näkyi jo ennen kuin Katie kertoi Billille "ilouutisen".
Mutta shokeeraavinta Kaunareissa on tällä hetkellä...Taylorin ja Ericin suhde! Brooke on raivoissaan kun saa heidät kiinni rysän päältä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)