Miksi lihavat naiset haukkuvat laihoja?
Mikä ihmeen oikeus lihavilla naisilla oikein on haukkua laihoja naisia? Joka kerta kun joku lihava tekee noin hän osoittaa vain oman tyhmyytensä. Ja kateutensa. Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Kyse on aina kateudesta, sillä jokainen lihava nainen haluaisi olla laihempi.
Tyhmäksi tunnen minäkin itseni kun olen lukemattomat kerrat puolustanut lihavia netissä. Sillä tiedän ettei lihavuudessa ole kyse muusta kuin huono-onnisista geeneistä ja aineenvaihdunnasta. Tasan ei käy onnenlahjat. MUTTA sitten lihavat haukkuvat laihoja ja saavat kyyneleet silmiini. Laiha ei ole valinnut laihuuttaan sen enempää kuin sinä lihavuuttasi, joten millä oikeudella haukut hoikkaa kanssasisartasi?
En todellakaan enää puolusta lihavia netissä. En tietysti haukukaan, sillä en voisi koskaan olla niin ilkeä tai alentua niin alhaiselle tasolle. Minulla on sielu, sydän jä järki. Toisin kuin lihavilla jotka haukkuvat laihoja naisia hirvittävillä haukkumasanoilla. Pitäisikö vetää itsensä jojoon jos ei tule koskaan olemaan ns. oikea nainen, koska kroppaan ei kerry rasvaa ns. oikeisiin paikkoihin? Sellaiset geenit on vain sattunut saamaan. Aivan niin kuin sinä sait lihavuus-geenin.
No menetitpähän haukkumisellasi ainakin yhden ihmisen kunnioituksen. Katson sinua nyt ihan uudessa valossa. Olet oksettava.
Miksi lihomme?
Muotibloggaajat ovatkin köyhiä?
Suosituimmat muotibloggaajat eivät verotietojen 2011 mukaan ansainneet kovin paljon rahaa, uutisoi Helsingin Sanomat. Jopa ruokablogilla ansaitsee lehden mukaan paremmin kuin muotiblogia pitämällä.
Tästä sitten ovat jotkut vetäneet herneen nenäänsä. Muotibloggaajathan suosivat ylellistä luksuselämäntyyliä joten heidänhän pitäisi kaiken järjen mukaan olla sikarikkaita. Ja varmasti ovatkin. Mutta eihän kaikki tietenkään näy verotiedoissa. Verotiedoissa näkyvät vain ne tulot jotka on verottajalle ilmoitettu. Yksinkertaista, rakas Watson.
Paljonko suositulla muotiblogilla sitten oikein ansaitsee rahaa? Paljon. Kun ihmetellään mistä opiskelija-muotibloggaaja oikein saa rahansa luksusmerkkilaukkuihinsa ja jatkuviin kaukomatkoihinsa, no blogituloista tietysti. Blogi voi mahdollistaa kalliin elämäntyylin.

nopea laihdutus ruokavalio
Nykyään monien blogien aiheena on laihduttaminen. En ehkä oikein ymmärrä sitä. Tai siis en ymmärrä kuka oikein haluaisi lukea laihdutusblogeja. No toiset laihduttajat tietysti, mutta kun ne blogit ovat niin tuhottoman tylsiä. Ketä muka kiinnostaa jonkun toisen toivottomat laihdutusyritykset?
Jos oikeasti haluat laihtua, älä kuuntele sitä aivopesu-paskaa mitä kuulet joka tuutista. Kaloriteoria on ollut muodissa vasta muutaman viime vuosikymmenen, ennen tiedettiin paremmin todelliset syyt lihomisen taustalla. Et ole lihava siksi koska syöt liikaa. Et ole lihava siksi ettet harrasta tarpeeksi liikuntaa. Et oleva lihava siksi että sinulla ei ole itsekuria.
Jos oikeasti haluat laihtua ja pysyvästi, lue kirja Miksi lihomme. Se on pelastanut monen elämän. Lue vaikka kirjan arvosteluja Amazonista (englanniksi) jos et muuten usko.

The Walking Dead juonipaljastuksia: Ketkä kuolevat seuraavassa jaksossa?
Täytyy heti kärkeen sanoa yksi asia kehutusta ja supersuositusta zombiesarjasta The Walking Dead: se ei tosiaankaan pelkää tappaa päähenkilöitään!
Hetken aikaa kaikki oli hyvin ja kaikki olivat niin onnellisia ja hymyileviä. Siitä jo heti tiesi että jotain todella pahaa tapahtuu kohta.
Kesken pahan zompparihyökkäyksen Lorin synnytys alkaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin keisarinleikkaus, ja Lori kuolee siihen. Carlin täytyy ampua kuollutta äitiään päähän varmistaakseen ettei tämä muutu zombiksi. Vauva selviää hengissä, mutta miten lie jatkossa, ilman ruokaa? Rick murtuu täysin saadessaan tietää Lorin kuolemasta. Todella vaikuttavaa näyttelemistä Andrew Lincolnilta, itkin silmät päästäni.
Monet ovat olleet erittäin iloisia Lorin kuolemasta, ilmeisesti hän oli jostain kumman syystä todella vihattu hahmo. Sarjakuvissakin Lori kuolee, mutta eri tavalla ja yhdessä vauvansa kanssa.
The Walking Deadin kolmannen kauden neljännen jakson toinen uhri on se mustaihoinen mies, jonka nimeä en todellakaan muista tai edes tiedä. T-dog? Häntä on jo kertaalleen purtu kun hän pelastaa Carolin ryntäämällä zombien syliin raadeltavaksi ja syötäväksi.
The Walking Dead dvd:t ja blu-rayt

Mitä tehdä vuosipäivänä: unohtaa se tietysti
Vuosi sitten vedin mielettömät kilarit vuosipäivänämme kun mies ei sitä päivää tietenkään muistanut. Luulisi siis että olisi jotain siitä oppinut, mutta vielä mitä. Ei mies muistanut vuosipäivää tänäkään vuonna. Tiesin ettei muistaisi, mutta ensimmäisen kerran koskaan en siitä muistuttanut. Aina ennen olemme juhlistaneet vuosipäivää menemällä ulos syömään, mutta ei tällä kertaa, koska minä en asiasta muistuttanut tai huolehtinut. Ajattelin vain että miksi tätä paskaa pitäisi mitenkään juhlia?
Vitutti luonnollisesti hitosti. Monta kertaa vuosipäivämme aikana halusin valittaa miehelle siitä ettei hän sitä muistanut, mutta jätin sen tekemättä.
En voi ymmärtää miksi vuosipäivän muistaminen on miehelle niin mahdotonta. Tapasimme ensimmäisen kerran Halloween-bileissä, joten luulisi halloweenin juhlimisen joka vuosi tuovan sen päivän mieleen, mutta ei. Ei oikeasti voi olla niin vaikeaa muistaa. Tuokin kertoo vain kunnioituksen puutteesta.
Ja että vielä vuosipäivälahja. Kertaakaan tämän suhteen aikana en ole saanut mieheltä yhtäkään mitään lahjaa. Silti vuosipäivän aamuna näin ihanan unen, jossa sain mieheltä lahjaksi hopeisen kaulaketjun ja hopeisen sydänriipuksen. Alan tajuta etten tule koskaan tämän suhteen aikana saamaan mieheltä lahjaa tai kukkia. On mielestäni todella outoa että tämä nykyinen mies on ainoa elämässäni olleista miehistä jolta en ole koskaan saanut kukkia. Tämä kun kuitenkin on ylivoimaisesti pisin suhteeni.
Vuosipäivämme iltana itkin itseni uneen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)