Miten varautua ebolaa vastaan Suomessa?


Miten välttää ebola-tartunta sitten kun se eksyy tänne asti? Miten toimia jos yksi perheenjäsenistä sairastuu? Suomessa on kapasiteettia hoitaa vain muutamaa ebola-potilasta kerrallaan. Sen lisäksi iso osa hoitoalan ihmisistä aikoo kieltäytyä hoitamasta ebolasta kärsiviä, monet suomalaiset sairaanhoitajat suunnittelevat jopa lopputilin ottamista välttyäkseen tartunnalta.

USA:n survivalistien mielestä pahan ebola-epidemian tullessa jokainen ihminen on oman onnensa nojassa. Sairaalapaikkoja ja hoitoa ei riitä kaikille, ja epidemian aikaan sairaaloiden/terveyskeskusten päivystykset ja muut vastaavat paikat ovat mainio keino hankkia tartunta itselle, ambulansseista nyt puhumattakaan. Myös apteekit ovat epäilyttäviä vaaranpaikkoja, kannattaa varautua pandemiaan varastoimalla kotiin tarvitsemiaan lääkkeitä ja muita apteekkitarvikkeita.

Mitäpä jos joudut ebolavaaran takia kotikaranteeniin? Entä jos kokonainen kaupunki laitetaan karanteeniin? Tärkeintä valmistautumisessa on se että kotona on riittävästi ruokaa, ja oikein huonon skenaarion mukaan myös vettä. Selviätkö kotona vähintään sen kolme viikkoa käymättä kertaakaan missään, edes ruokakaupassa? Ruokaa täytyy olla tarpeeksi varattuna kaikille perheenjäsenille.

Jos yksi perheenjäsenistä sairastuu, hänet täytyy eristää yksinään yhteen kodin huoneista. Onnistuuko se kotonasi? Kodin pintojen puhdistamiseen sopii parhaiten klooripitoinen puhdistusaine, sillä kloori tappaa ebolaviruksen. Kuten myös uv-valo.

Uutisissa on viime aikoina kerrottu jatkuvasti että ebolan itämisaika on korkeintaan 21 vuorokautta. Mutta WHO:n tuoreen raportin mukaan näin ei ole. Itämisaika voi joissain tapauksissa olla jopa kaksi kertaa tuon ajan, 42 päivää eli KUUSI viikkoa. Kolmen viikon karanteenit ovat täysin riittämättömiä ja johtavat vain viruksen leviämiseen.

Ebolavarusteina maailmalla on hamstrattu mm. hengityssuojia, kaasunaamareita ja kertakäyttöhaalareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Katson juonipaljastukset joka viikko